1.13: Valon rakenne ja ominaisuudet: Aaltopaketti, Kierretty valonsäie, polarisaatio ja identiteetti

Etusivu ／ Energiafilamenttiteoria (V6.0)

I. Mitä valo on: tyhjiön väliaineessa tapahtuva ”toiminnan Viestiketju”
Moni jumittuu ensimmäisenä sanaan ”valo” – ei siksi, että kaavat olisivat ylivoimaisia, vaan siksi, että päässä pyörii huomaamatta yksi oletuskuva: kosminen tyhjiö on kuin tyhjä paperi, ja valo on kuin pieniä palloja, jotka lentävät paperin päällä. Mutta kun kysyy vain yhden kysymyksen – mihin se oikeastaan ”astuu” lentäessään? – intuitio alkaa horjua: kivi tarvitsee maan rullatakseen, ääni tarvitsee ilman kulkeakseen. Mikä siis kantaa valoa, kun se ylittää galaksien välisen pimeyden?

Energiansäieteoria:ssa (EFT) vastaus ei ole keksiä uutta ”mysteerihiukkasta”, vaan korjata lähtöoletus: Tyhjiö ei ole tyhjä. Se on yhtenäinen Energimeri. Se on kaikkialla, läpäisee tähtienväliset aukot, ja läpäisee myös kehot ja mittalaitteet. Me emme ”tunne” sitä, koska olemme itse rakenteita, jotka syntyvät, kun tämä meri kääriytyy, sulkeutuu ja siirtyy Lukitus:een; kun peruslevy on liian lähellä, sen ottaa helposti ”taustaksi” ja unohtaa sen olemassaolon.

Siksi valon ensimmäisen periaatteen määritelmä tiivistyy yhteen lauseeseen: valo ei varsinaisesti lennä, vaan toiminta etenee Viestiketju:na.
Helpoin vertaus on stadionin ihmisaalto: jokainen vain nousee ja istuu omalla paikallaan ja antaa saman liikkeen seuraavalle riville. Kaukaa katsoen näyttää siltä kuin ”aaltoseinä” juoksisi katsomon läpi, vaikka kukaan ei oikeasti juokse päädystä päätyyn. Valossa logiikka on sama: jokin kohta Energimeri:ssä ”nytkähtää” kerran tietyllä Rytmi:llä, siirtää nytkähdyksen viereiseen kohtaan, ja viereinen siirtää sen edelleen – sama ”toimintakäsky” toteutuu jonossa pitkin pintaa.

Vielä ”käsituntumaisempi” vertaus: kun heilautat pitkää ruoskaa, ulospäin ei lennä ruoskan materiaa, vaan ruoskaa pitkin kulkeva muodonmuutos. Valo muistuttaa enemmän sellaista ”muotoa, joka juoksee” – vain sen juoksualusta on Energimeri:n peruslevy.

II. Miksi valoa on pakko ymmärtää “Aaltopaketti”-käsitteellä: todellisella lähetyksellä on aina alku ja loppu
Oppikirjoissa piirretään usein ääretön siniaalto, koska se on laskennallisesti kätevää. Oikeassa maailmassa ”valon lähettäminen” on kuitenkin lähes aina yksittäinen tapahtuma: yksi siirtymä, yksi välähdys, yksi sironta, yksi pulssi. Tapahtumalla on luontevasti alku ja loppu.

Siksi mekanismia kuvaa paremmin kuin ”ääretön aalto” Aaltopaketti: rajallisen pituinen muutoskimppu, jolla on ”pää” ja ”häntä”.
Aaltopaketti:n voi ajatella lähetyspakettina: paketissa kulkee sekä energia että informaatio. Paketti voi olla kapea ja pitkä tai lyhyt ja ”paksu”, mutta sillä on oltava rajat – muuten ei voi määritellä, ”milloin se saapui” ja ”milloin se poistui”.

Tämä antaa ratkaisevan intuitioedun: Aaltopaketti tekee etenemisestä seurattavaa. Silloin on mielekästä puhua saapumisajasta, pulssin levenemisestä, muodon säilymisestä – ja käytännön kynnyksestä: kantaako se kauas vai sammuu lähellä lähdettä?

III. Valonsäie: “Aaltopaketti”-käsitteen vaihe-luuranko määrittää kantaman ja muotouskollisuuden
Aaltopaketti ei ole muodoton ”energiapilvi”. Energimeri:ssä se, mikä todella ratkaisee, pystyykö Aaltopaketti kulkemaan kauas ja pysymään tunnistettavana, on sisäinen, ”kovempi” järjestys: vaihe-luuranko. Se muistuttaa joukon muodostelmaa – tai ruoskaniskussa sitä ”päälinjaa”, joka kopioituu ensimmäisenä ja pysyy vakaimpana.

Tätä vaihe-luurankoa on erittäin hyödyllistä kutsua valonsäie:ksi: valonsäie ei ole mikään fyysinen hiuslanka, vaan Aaltopaketti:n sisällä se järjestyksen osa, joka on vakain ja helpoimmin Viestiketju:lla monistettava. Tästä seuraa kolme suoraa vaikutusta:

• Mitä ”siistimpi” valonsäie, sitä helpompi Aaltopaketti:n on säilyttää koherenssi ja sitä pidemmälle se kantaa.
• Mitä ”sekavampi” valonsäie, sitä helpompi Aaltopaketti:n on hajota lähikentässä ja muuttua lämmöksi, kohinaksi tai joukoksi pieniä paketteja.
• Valonsäie:n suunta ja kiertosuunta ratkaisevat suoraan, minkä rakenteiden kanssa se kytkeytyy, millä rajoilla se ohjautuu ja missä materiaaleissa se ”syödään”.

Samalla voidaan puristaa ”kauas kantava valo” hyvin insinöörimäiseksi kynnyskolmikoksi (tätä käytetään myöhemmin toistuvasti):

• Riittävä yhtenäisyys: vaihe-luurangon on pysyttävä pystyssä.
• Oikea ikkuna: Rytmi osuu ikkunaan, jossa ympäristö sallii etenemisen.
• Kanava osuu kohdalleen: joko ulkoinen Meren tila on tarpeeksi sileä, tai tarjolla on kuljettava käytävä/aaltoputki – muuten se häviää nopeasti.

Mikään tästä ei ole mystiikkaa: jotta mikä tahansa signaali kantaa kauas, ”muodostelman” on pysyttävä kasassa, kaistan on osuttava ja tien on oltava kuljettavissa.

IV. Kierretty valonsäie: Pyörteistekstuuri toimii kuin suutin/nuudelipuristin – Aaltopaketti kierretään ensin ja vasta sitten työnnetään eteenpäin
Tässä kohtaa voidaan ottaa esiin tämän osion tärkein ja helpoimmin muistettava kuva-ankkuri: valoa tuottavan rakenteen Pyörteistekstuuri toimii kuin suutin tai nuudelipuristin. Ensin ”punos” kierretään valmiiksi, ja vasta sitten se työnnetään eteenpäin Viestiketju:na.

Kuvittele, että puristat taikinaa spiraaliuurteisesta suuttimesta: taikina on jatkuvaa materiaa, mutta ulos ei tule ”möykky”, vaan nauha, jolla on selkeä kiertosuunta ja sisäinen järjestys. Oleellista on tämä: nauha pysyy koossa työnnettäessä, ei siksi että taikinassa olisi jokin salainen osa, vaan siksi että suutin organisoi sen etukäteen.

Energimeri:ssä valon synty on hyvin samanlainen:

• Lukitus:ssä olevat lähderakenteet (hiukkaset, atomit, plasmarakenteet) muodostavat lähikentässä vahvan tekstuurin ja Pyörteistekstuuri:n.
• Tämä järjestys toimii kuin suutin, jossa on Pyörteistekstuuri: se punoo ulos työnnettävän Aaltopaketti:n etukäteen sellaiseen valonsäie-muotoon, joka ylipäänsä voi kantaa kauas.
• Siksi Aaltopaketti ei roisku sattumanvaraisesti: se ”kierretään” ensin Kierretty valonsäie -muotoon ja vasta sitten työnnetään eteenpäin Viestiketju:na – vakaammin, suoraviivaisemmin ja muotoa paremmin säilyttäen.

Rakenteellisella kielellä Kierretty valonsäie on kahden järjestysvirran yhteinen eteneminen:

• Suora työntö: etenemissuunnan pääluuranko kopioituu jatkuvasti ja varmistaa ”eteenpäin”.
• Sivukierto: lähikentän Pyörteistekstuuri käärii osan rakenteesta rengasmaiseen/kiertävään komponenttiin, jolloin Aaltopaketti saa ”kiraalisen allekirjoituksen”.

Siksi ”vasenkätisyys/oikeakätisyys” ei ole koriste, vaan rakenteellinen sormenjälki: se voi ratkaista, kohtaako se tietyssä lähikentän rakenteessa ”hampaat kohdalleen ja menee sisään” vai ”hampaat eivät osu ja se liukuu ohi”.

Tämän osuuden ydin tiivistyy yhteen lauseeseen: valonsäie on luuranko, ja ”kierre” on tapa, jolla Pyörteistekstuuriä hyödyntävä suutin muokkaa luurangon etukäteen työnnettäväksi.

V. Väri ja energia: väri on Rytmi-allekirjoitus, ei maalia; kirkkaudessa on kaksi säätöä
Tässä kielessä ”väri” ei ole maalipinnan kaltainen pintaominaisuus, vaan puhtaampi määritelmä: väri on Rytmi-allekirjoitus. Mitä nopeampi Rytmi, sitä ”sinisempi” vaikutelma; mitä hitaampi, sitä ”punaisempi”. Tämä ei ole mielivaltainen sopimus, vaan seurausta siitä, että Aaltopaketti:n sisäinen järjestys nojaa Rytmi:in pitääkseen vaihe-luurangon koossa – Rytmi toimii kuin sen henkilötunnus.

Samalla arjen ”kirkas” kuulostaa yhdeltä säätimeltä, mutta Aaltopaketti-kielessä on vähintään kaksi täysin erilaista:

1. Kuinka paljon yksi Aaltopaketti kantaa

• Mitä tiiviimpi yksittäinen paketti ja mitä korkeampi Rytmi, sitä suurempi energialukema per paketti – ja se näyttää ”kovemmalta” ja ”kirkkaammalta”.

2. Kuinka monta Aaltopaketti saapuu aikayksikössä

• Samalla energialukemalla per paketti: mitä tiheämpi pakettivirta, sitä suurempi kirkkaus.

Vertaa lauluun: voit lyödä jokaista rumpuiskua raskaammin, tai voit tihentää iskuja. Molemmat voivat tuntua ”kovemmilta”, mutta mekanismi on täysin eri. Tämä ero muuttuu myöhemmin ratkaisevaksi, kun puhutaan ”pimenemisestä”: pimeneminen voi tarkoittaa harvempaa pakettien saapumista, tai pienempää energialukemaa per paketti – ja usein molempia yhtä aikaa.

VI. Polarisaatio: valonsäie kertoo sekä ”miten se heiluu” että ”miten se kiertyy”
Polarisaatio piirretään helposti nuolena, ja siksi se sekoittuu helposti ”voimaan johonkin suuntaan”. Helpompi mielikuva on köysi: ravista köyttä ylös-alas, niin aalto heiluu yhdessä tasossa; kierrä ravistuksen suuntaa, niin heilunta alkaa pyöriä etenemissuunnan ympäri.

Energiansäie-kielessä polarisaatio on kahden tason valinta:

1. Miten se heiluu

• Aaltopaketti:n pääasiallinen heiluntasuuntansa (luonteva sisäänkäynti lineaariseen/elliptiseen polarisaatioon).

2. Miten se kiertyy

• Kierretty valonsäie:n vasen- tai oikeakätisyys (luonteva sisäänkäynti ympyräpolarisaatioon).

Miksi polarisaatio on niin tärkeä? Koska se ratkaisee, ”tuleeko hammasprofiili kohdalleen” valon ja aineen rakenteen välillä. Monet materiaalit ja monet lähikentän rakenteet reagoivat vain tietynlaiseen heiluntaan. Polarisaatio on kuin avain: jos hampaat osuvat, kytkentä on vahva; jos eivät osu, vaikka valo olisi kuinka kirkas, se on kuin koputtaisi ovea lasin läpi – ovi ei aukea.

Tämä selittää myös sen, miksi monet ”korkeatasoisilta” kuulostavat ilmiöt ovat lopulta arkijärkisiä: polarisaation valikoivuus, optinen kiertymä, kaksoistaiteisuus ja kiraalinen kytkentä ovat pohjimmiltaan sama tarina. Valonsäie kantaa rakenteellisen allekirjoituksen sekä heilunnasta että kiertosuunnasta, ja materiaaleilla on omat ”rakenteelliset sisäänkäyntinsä”. Pääseekö sisään ja kuinka paljon, määräytyy hammasprofiilin osumisesta.

VII. Fotoni: diskreettiys ei ole mysteeri – rajapinta ”syö vain kokonaisia kolikoita”
Valon ymmärtäminen Aaltopaketti:n kautta ei kiellä diskreettiä energiansiirtoa. Fotoni voidaan tulkita näin: kun valo vaihtaa energiaa Lukitus:ssä olevien rakenteiden kanssa, on olemassa pienin vaihdettavissa oleva Aaltopaketti-yksikkö.

Diskreettiys ei synny siitä, että universumi ”rakastaisi kokonaislukuja”, vaan siitä, että Lukitus:ssä sallittavat tilat ovat kuin vaihteita: vain tietyt Rytmi:n ja vaiheen yhdistelmät voidaan imeä vakaasti tai ”sylkeä ulos” vakaasti.
Hyvin muistettava vertaus on automaatti: se ei vihaa vaihtorahaa, mutta tunnistus hyväksyy vain tietyt kolikkokoot – rajapinta ”syö vain kokonaisia kolikoita”. Energia voi periaatteessa olla jatkuvaa, mutta kun sen pitää mennä ”lukkoon”, lasku maksetaan vaihteittain.

Siksi samaan kuvaan mahtuu kaksi intuitiota: Aaltopaketti antaa tuntuman etenemiseen, fotoni tuntuman vaihtoon. Toinen kertoo tiestä, toinen kaupan sulkemisesta – ristiriitaa ei ole.

VIII. Kun valo kohtaa aineen: syö, sylkee, läpäisee; valo ei väsy – identiteetti vanhenee
Kun valonsäde osuu esineeseen, Energiansäieteoria:ssa on aina vain kolme reittiä: syö, sylkee, läpäisee.

1. Syö sisään

• Aaltopaketti:n Rytmi otetaan rakenteen haltuun ja muutetaan sisäiseksi, kaoottisemmaksi liikkeeksi – näkyy lämpenemisenä.
• ”Lämpö” ei ole pieniä palloja, jotka moukaroivat sisään, vaan rytmi, joka asetetaan rakenteen päälle ja tekee sisäisistä pienliikkeistä kiireisempiä.

2. Sylje ulos

• Jotta rakenne pysyy vakaana, se sylkee energiaa takaisin Energimeri:in omalla tottuneella Rytmi:llä – siksi syntyy väri, sironta, heijastus ja uudelleensäteily.
• Valkoinen valo osuu punaiseen kankaaseen ja lopulta ”jäljelle jää punainen” ei tarkoita, että muut värit katoaisivat tyhjästä; kangas on vain parempi ”sylkemään takaisin” tietyn Rytmi-joukon. Muut rytmit joko syödään ja muuttuvat lämmöksi, tai kirjoitetaan toisiin rytmeihin ja vasta sitten syljetään.

3. Päästä läpi

• Materiaaleissa, joiden sisäinen tekstuuri on tarpeeksi sileä (tyypillisesti lasi), Aaltopaketti voi edetä sisäisiä Kanava:ia pitkin muotoa säilyttävänä Viestiketju:na ja jatkaa toiselta puolelta – siksi se näyttää läpikuultavalta.

Läpäisy, heijastus ja absorptio näyttävät kolmelta eri sääntökirjalta, mutta ovat saman ”sovitusongelman” kolme loppuratkaisua: osuuko Rytmi, osuuko polarisaation hammasprofiili, ja päästävätkö reunaehdot läpi vai eivät.

Seuraavaksi on pakko ottaa esiin yleisavain, joka kulkee monen myöhemmän luvun läpi: identiteetin uudelleenkirjoitus. Sironta, absorptio ja dekoherenssi eivät energiataseessa välttämättä tarkoita ”suurta häviötä”, mutta informaation ja tunnistettavuuden kannalta tapahtuu olennaista: identiteetti kirjoitetaan uusiksi.

4. Sironta: suunta kirjoitetaan uudelleen, Aaltopaketti pilkotaan moniksi pieniksi paketeiksi, ja vaihe-suhteet sekoitetaan.
5. Absorptio: Aaltopaketti otetaan rakenteen haltuun; energia menee sisäisiin kiertoihin tai muuttuu lämpöfluktuaatioksi, ja myöhemmin se voi säteillä uudelleen uudella Rytmi:llä ja uudella polarisaatiolla.
6. Dekoherenssi: tämä ei ole ”aaltoa ei ole”, vaan ”aiemmin siisti muodostelma on hajonnut” – superpositiosuhde ei pysy vakaana eikä seurattavana.

Vertaa järjestäytynyttä kulkuetta, joka kävelee vilkkaan torin läpi: ihmiset liikkuvat yhä ja energia on yhä olemassa, mutta muodostelma, rytmi ja suunta voivat hajota; ulos tullessa se ei ole enää sama kulkue. Siksi tämä lause pitää naulata kiinni: valo ei väsy, identiteetti vanhenee. Monet ilmiöt – ”signaali katoaa, kohinapohja nousee, näyttää pimeämmältä mutta energia ei tunnu kokonaan kadonneen” – voidaan ensisijaisesti jäsentää juuri identiteetin uudelleenkirjoituksella.

IX. Interferenssi ja diffraktio: rytmit voivat pinoutua, rajapinnat kirjoittavat reitinvalinnan uudelleen
Kaksi valonsädettä osoitetaan toisiaan kohti – miksi ne eivät murskaudu kuten kaksi autoa nokkakolarissa? Koska valo on ”toimintaa”, ei ”esine”.
Kuvittele aukio, jossa kaksi ihmisjoukkoa seisoo paikallaan ja taputtaa: toinen taputtaa nopealla Rytmi:llä, toinen hitaalla. Sama ilma palvelee molempia rytmejä yhtä aikaa; kuulet kaksi rytmiä päällekkäin, et joukkotörmäystä. Energimeri:ssä sama logiikka pätee: kun kaksi sädettä kohtaa, meri toteuttaa kaksi värähtelykäskyä samanaikaisesti ja jatkaa sitten kummankin Rytmi:n välittämistä omaan suuntaansa.

Tässä on suoraan puheeseen sopiva tiivistys: valo on Rytmi, ei esine; rytmit pinoutuvat, esineet törmäävät.

Interferenssin avain on vaihejatkuvuus: mitä ”siistimpi muodostelma”, sitä vakaammin päällekkäisyys tuottaa ”vahvistusta” tai ”kumoutumista”. Kun vaihe sekoittuu, jäljelle jää vain keskiarvoistunut, kohinamainen pinoutuminen.
Diffraktio on enemmän sitä, että rajapinta kirjoittaa reitinvalinnan uudelleen: kun Aaltopaketti kohtaa aukon, särmän tai vian, etenemisakselin on laajennuttava, kierrättävä ja järjestäydyttävä uudelleen – ja siksi alun perin kapea valonsäie avautuu esteen taakse uudeksi jakaumaksi.
Tämä kytkeytyy luontevasti osioon 1.9 (rajapintamateriaaleihin): raja ei ole geometrinen viiva, vaan väliaineen ”iho”, joka voi kirjoittaa Viestiketju-etenemisen uusiksi.

X. Tämän jakson yhteenveto: tiivistä valo suoraan lainattavaksi perusluetteloksi

• Valo ei ”lennä”; toiminta kulkee Viestiketju:na.
• Todellinen lähetys ja vastaanotto muistuttavat enemmän Aaltopaketti:ä: Aaltopaketti:llä on ”pää” ja ”häntä”, joten saapuminen ja poistuminen voidaan määrittää.
• Valonsäie on Aaltopaketti:n vaihe-luuranko; kauas kantaminen riippuu siitä, onko luuranko siisti, onko ikkuna sopiva, ja osuuko kanava kohdalleen.
• Pyörteistekstuuri toimii kuin suutin/nuudelipuristin: se kiertää Aaltopaketti:n ensin Kierretty valonsäie -muotoon ja vasta sitten työntää eteenpäin; vasen/oikea kätisyys on rakenteellinen allekirjoitus.
• Väri = Rytmi-allekirjoitus; kirkkaudessa on vähintään kaksi säätöä: yksittäinen paketti ”painavampi” tai paketteja saapuu aikayksikössä tiheämmin.
• Polarisaatio on kahden tason valinta: miten se heiluu, miten se kiertyy; se päättää, ”osuvatko hampaat”, ja siksi kytkennän vahvuuden.
• Fotoni on vaihtokerroksen pienin yksikkö: diskreettiys tulee Lukitus:ssä olevien rakenteiden vaihteistetuista sallituista tiloista; rajapinta ”syö vain kokonaisia kolikoita”.
• Kun valo kohtaa aineen, reittejä on vain kolme: syö, sylkee, läpäisee; sironta/absorptio/dekoherenssi voidaan yhtenäistää identiteetin uudelleenkirjoitukseksi – valo ei väsy, identiteetti vanhenee.
• Interferenssi ja diffraktio eivät ole mystiikkaa: rytmit voivat pinoutua, rajapinnat voivat kirjoittaa reitinvalinnan uudelleen; valo on Rytmi, ei esine.

XI. Mitä seuraava jakso tekee
Seuraava jakso yhdistää kaksi ”viivaa” yhdeksi: toisaalta ”valo on Aaltopaketti, joka ei ole Lukitus:ssa”, toisaalta ”hiukkanen on rakenne Lukitus:ssa”. Yhdistämisen jälkeen saadaan selkeämpi kokonaiskartta: valo ja hiukkaset ovat samaa juurta, ja aaltomainen käyttäytyminen on samaa alkuperää. Niin sanottu aalto-hiukkasdualiteetti on silloin enemmän kaksi lukutapaa samasta asiasta: ”matkalla” se käyttäytyy aaltona, mutta vaihdon hetkellä kirjanpito suljetaan kynnysten mukaan.