Etusivu / Luku 3: Makroskooppinen universumi
I. Ilmiöt ja ongelmakohdat
- Minne olemme menossa?
Perinteiset kuvat vaihtelevat ääripäiden välillä: ikuisesti kiihtyvä “kylmä hiljaisuus”, kaikki repivä “suuri repeämä” tai taaksepäin kääntyvä “suuri puristus”. Nämä arviot nojaavat globaaleihin oletuksiin—esimerkiksi siihen, että “kosmologinen vakio” on muuttumaton ulkoinen termi—mutta niistä puuttuu intuitiivinen fyysinen kuva siitä, miten itse väliaine toimii, miten rakenteet tasapainottavat “energiakirjanpidon” ja miksi jokin tietty loppunäkymä syntyy. - Mitä havainnot kertovat?
Galaksit “hiipuvat” vähitellen, joukot sulautuvat, tyhjiöt laajenevat ja mustien aukkojen aktiivisuus voimistuu ja vaimenee jaksottaisesti. Kaikki tämä muistuttaa karttaa, jossa jännitetopografia (kosmisen väliaineen jännitteen ja helpotuksen maasto) rentoutuu ja piirtyy uudelleen. Kysymys kuuluu: miten jännite, tiheys, energiasäikeet (reittejä, jotka kuljettavat ja kokoavat energiaa) ja energiameri (diffuusi taustaenergia) kuittaavat “rakenteellisen energian velan” erittäin pitkillä aikaskaaloilla?
II. Mekanismit: tulevaisuus kirjoitetaan jännitetopografiaan
Ydinajatus: kaukainen tulevaisuus ei ole ulkoisen voiman vetämä yksiparametrinen käyrä, vaan jännitetopografian pitkän aikavälin kehitys. Pääsuunta luetaan seuraamalla kolmea “kirjaa”: varantoa, syöttöä ja poistoa.
- Varanto: rakenteellisen energian “jännitetili”
- Jokainen itseään ylläpitävä organisaatio—galaktisten säikeiden nipuista joukkojen solmukohtiin, kiekko–virtausjärjestelmistä lukittuihin ytimiin—toimii kuin jännitereservuaari.
- Mitä syvempi reservuaari, sitä korkeampi ylläpidetty jännite ja sitä tiukemmat takaisinkytkentälenkit, joten muutos on “jäykempää”. Tämä muodostaa universumin rakenteellisen energian varannon.
- Syöttö: “täydennystili” jännitekäytävien suuntaisesti
- Suurimittaiset rinteet ja harjanteet ohjaavat ainetta ja jännitettä solmukohtiin ja täydentävät varantoa.
- Varhais–keskivaiheissa epävakaiden hiukkasten massiivinen synty–hajoaminen jättää, kun se keskiarvoistetaan avaruus–ajassa, sisäänpäin suuntautuvan vinouman, joka käytännössä “paksuntaa” pitkät rinteet ja vakauttaa syötön.
- Poisto: “hukkaantumistili” uudelleenkytkennän, suihkujen ja aaltopakettien kautta
- Leikkausvyöhykkeet ja uudelleenkytkentä muuntavat jännitteen eteneviksi häiriöpaketeiksi; ytimien lähellä niitä prosessoidaan uudelleen säteilyksi, kauempana ne muodostavat jänniteperäisen taustakohinan.
- Lukittujen ytimien rajat “vuotavat” hyvin pitkään ja palauttavat jännitettä hitaasti energiaveteen.
- Niin kauan kuin poistokanavat eivät alene nollaan, rakenteellinen energia “lunastuu” vähitellen takaisin diffuusiksi taustaksi.
Näiden kolmen kirjan tasapainossa jännitetopografia kehittyy seuraavan rytmin mukaan:
- Rungon asettuminen (lähivuodet–keskipituus)
- Säikeet paksunevat, kuopat syvenevät, tyhjiöt tyhjenevät: sulautumiset ja syöttö syventävät solmuja, yhdistävät “seiniä” ja laajentavat tyhjiöitä; galaksit “hiipuvat” peräjälkeen jännitetopografian rajoitteissa.
- Sisäänpäin suuntautuva vinouma jatkuu: epävakaiden hiukkasten tilastollinen veto nostaa suuritiheyksisiä vyöhykkeitä ja tarjoaa ylimääräistä tukea ulommille kiekoille ja ulkokerroksille.
- Ympäristöstä riippuvat etenemisrajat pysyvät selvinä: jännitekontrastit jättävät jälkiä kulkuajoissa ja valon dispersiottomissa viiveissä.
- Karkeutuminen ja eristäminen (pitemmällä aikavälillä)
- Käytävät “kuivuvat”, varanto keskittyy: vapaasti kuljetettavaa ainetta on vähemmän, syöttö muuttuu jaksottaiseksi; suurempi osa varannosta sidotaan lukittuihin ytimiin ja paksuihin seiniin.
- Globaali kontrasti pehmenee: keskimääräisen tiheyden laskiessa sisäänpäin suuntautuva termi heikkenee; jännitetopografian relieefi pitenee ja loivenee. Kosminen verkko muistuttaa yhä enemmän runkoa kuin tulvavirtaa.
- Vuoto ja paluu mereen (äärimmäisen pitkä aikaskaala)
- Reunavuodot hallitsevat: lukitut ytimet ja korkean jännitteen alueet palauttavat jännitettä pitkäkestoisen uudelleenkytkennän ja mikrovuoan kautta.
- Taustakohina hallitsee energiakirjanpitoa: diffuusit, epäsäännölliset aaltopaketit ovat energian pääkantajia.
- Etenemisrajat yhdenmukaistuvat: kun relieefi hioutuu, alueelliset “paikallisen valonnopeuden ylärajat” lähestyvät toisiaan makrotasolla, vaikka jokainen paikallinen mittaus antaakin saman paikallisen arvon.
- Kaksi raja-asua (molemmat jännitetopografian luontevia päätepisteitä)
- Sileä, kylmä hiljaisuus: jos poistokanavat pysyvät auki ja uusi varanto käy yhä niukemmaksi, maisema tasoittuu globaalisti. Universumi näyttäytyy “ohuen sumun” tilana, jossa kirkkaus ja kontrasti ovat matalia ja taustakohina hallitsee.
- Mosaiikkimainen uudelleenjärjestyminen: jos muutama poikkeuksellisen syvä solmu ylittää paikalliset kynnykset, voi käynnistyä lohkomaisia faasimuutoksia, jotka “päivittävät” uusia korkean jännitteen alueita täplittäin laajalle taustalle. Tämä ei ole koko universumin kääntyminen, vaan mosaiikkimainen paikallinen uudelleensynty.
Riippumatta näkyvästä muodosta taustasyy on sama: varantoa täydennetään, se eristetään ja se vuotaa takaisin—lopputuloksena joko “siloittuminen” tai “paikallinen uudistuminen”.
III. Vertaus
Ajattele planeetan pinnan kehitystä satojen miljoonien vuosien aikana: ensin vuorijonot (solmut) kohoavat ja keräävät virtoja; myöhemmin uomat madaltuvat ja lähteet ehtyvät; lopulta maa tasoittuu ylängöiksi (sileä, kylmä hiljaisuus) tai paikoin nousee uusia vuoria (mosaiikkimainen uudelleenjärjestyminen).
IV. Vertailu perinteisiin teorioihin
- Yhteiset kysymykset: on vastattava kiihtyykö laajeneminen, odottaako “kylmä loppu” ja jatkuuko rakenteiden kasvu.
- Eri reitit:
- Perinteiset kuvat kirjoittavat tulevaisuuden globaaliin geometriseen venymään ja ulkoiseen vakioon.
- Tässä palautamme sen ketjuun väliaine–rakenne–ohjaus: varanto–syöttö–poisto jännitetopografiassa selittää miksi hiipuminen tapahtuu, miksi verkko “luutuu” ja miksi pääteasento on joko tasoittuminen tai paikallinen uudistuminen.
- Käytännössä yhteensopivia: monet heikon kentän ilmiökuvaukset lähestä–keski-aikahorisonteissa (sulautumiset, hiipuminen, kasvavat tyhjiöt) voidaan esittää molemmissa kehikoissa. Ero on kausaalisessa kielessä: ei “ulkoa työnnettyä”, vaan itseorganisoitumista ja relaksaatiota samassa maisemassa.
V. Johtopäätös
- Universumin tulevaisuus on pitkä sykli jännitetopografiassa: itseorganisoituminen → eristäminen → vuoto → paluu energiaveteen.
- Varhain “runko” asettuu; myöhemmin järjestelmä karkeutuu ja eristyy; ääripitkällä aikavälillä jännite palaa taustaan.
- Loppukuva on joko sileä, kylmä hiljaisuus tai mosaiikki paikallisesta uudistumisesta.
- Muuttumatonta ulkoista voimaa tai vakiota ei tarvita—riittävät kolme kirjaa: rakenteellisen energian varanto, käytävien ohjaama syöttö ja poisto uudelleenkytkennän, suihkujen ja aaltopakettien kautta.
- Tässä kuvassa universumia ei “vedetä päätepisteeseen”; se tasapainottaa vähitellen oman energiakirjanpitonsa omassa väliaineessaan jännitteen sääntöjen mukaisesti.
Tekijänoikeus ja lisenssi (CC BY 4.0)
Tekijänoikeus: ellei toisin mainita, “Energy Filament Theory”n (teksti, taulukot, kuvitukset, symbolit ja kaavat) oikeudet kuuluvat tekijälle “Guanglin Tu”.
Lisenssi: tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 International (CC BY 4.0) -lisenssillä. Kopiointi, uudelleenjakelu, otteiden käyttö, muokkaus ja uudelleenjulkaisu sallitaan sekä kaupalliseen että ei‑kaupalliseen käyttöön asianmukaisella viittauksella.
Suositeltu viittaus: Tekijä: ”Guanglin Tu”; Teos: ”Energy Filament Theory”; Lähde: energyfilament.org; Lisenssi: CC BY 4.0.
Ensijulkaisu: 2025-11-11|Nykyinen versio:v5.1
Lisenssin linkki:https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/